tiistai 13. lokakuuta 2009

Operation Flashpoint 2: Dragon Rising


PELISAITIN lokakuu kiireet senkun kirenee ja vauhti kiiristyy kuin alamäkeen suhatessa.
Talla on syytä pitää pohjassa sillä loppuvuosi on tunnetusti pelaajan kulta-aikaa, sillä lähenevä joulu tietää ilmaisia pelejä lahjaksi.
PELISAITTI arvosteleekin nyt yhden sotaisan pelin lisää joka saa kaikkien peleistä (sota) pitävien konsolien kovalevyt ylikierroksille.
Operation Flashpoint 2: Dragon Rising arvostelu pamahtaa nyt ruutuun!

Ulkomaalainen pelitalo Codemasters on luonut todellisen pelihirviön.
Heidän luomansa peli ei ainoastaan tue molempia megalomaanisia konsoleita (Xbox 360 ja etenkin PS3!) mutta se on myös ohjelmoitu tukemaan PC:n moottoria, joten kotikoneellakin voi tätä pelata jos oma konsoli menee rikki. Tämän soisi yleistyvän sillä ei ole PELISAITIN toimituksellekaan kovin harvinaista että konsolit menevät rikki kun toimituksen lämpötaso nousee stratosfääriin asti tiiviissä tunnelmassa.

Sääli että peli on kuitenkin vain jo liian tutunomainen Fist Person Shooter ammuskelu modernissa sotametsässä, jonka on nähnyt jo vaikka aikaisemminkin peleissä. Erottuuko Operation Flashpoint sitten joillain alueilla valtaisasta virrasta?
Hyvä kysymys ja pitääkin tutustua tuohon kunhan vain pelitunteja on enemmän takana.

Kuten Call of Duty 5:kin sijoittuu myös Operation Flashpoint 2: Dragon Risigin Japanin saaristoon, keskelle militaarista sotilasjunttaa jossa tukkanuottasilla on USA ja Japani. Pelaajan tehtävä onkin käyttää kaikkia hoksottimiaan kun painelee ohjaimen tatteja ja nappuloita, sillä muuten peli voi olla liian vaikea ja Game Over tekstikin liian tuttu.
Maasto on erittäin epätasainen.

Peli toki omaa omia hienoja kommervenkkejään ja monesta muusta pelistä tutut elementit toistuvat nohevasti. Muutenkin peli vakuuttaa komealla kansipaperilla joka lupaa kunnon menoa kotisohvalle.

Ohjaukseen tottuminen voi olla hankalaa, kuten aina fist personeissa, mutta PELISAITIN toimituksen väki on jo tähän tottunut ja luontevasti pystyi liikkumaan eteenpäin. Ikävä kyllä maisemat ovat niin yksitoikkoisia että mielummin kääntää näkymän maahan ja juoksee sokkona eteenpäin kuin katsoo sinistä horisonttia. Viholliset toki näin yllättävät mutta se tuo lisää jännitystä ja onneksi on iso muisti niin voi jatkaa aina kuin kuolee.
PELISAITIN toimitus kuitenkin pelin koki liian vaikeaksi ja tätä kirjoittaessa se on jätetty kesken.

Kunniakas yritys on Operation Flashpoint 2: Dragon Rising mutta se viimeinen silaus ei ole saatu leimattua tähän peliin.

(testattu PS3 versio).

4 kommenttia:

  1. Katsotaanko PELISAITIN toimituksessa aina lattiaan kun pelataan fist pelejä?

    VastaaPoista
  2. Joskus on pakko sillä nykypelien meno on välillä jopa PELISAITIN toimitukselle liian veristä.

    VastaaPoista
  3. Ai peli liian vaikea! No eihän se sitten hyvä voi olla!

    VastaaPoista