keskiviikko 18. elokuuta 2010

Limbo


PELISAITTI on ruskettunut mukavasti kesän aikana, mutta siitäkin huolimatta on aika siirtyä takaisin toimiston sohvalle ja alkaa pelata uusia pelejä.
Vaikka pronssinruskea värimme onkin jo haalistumaan päin niin tämä peli laittaa värimaailman uusiksi. Kyseessä XBOX 360 pelikonsolin latauskanavalle julkaistu peli LIMBO ja tässä sen arvostelu, PELISAITTI.

Pelien hinnat (ainakin elokuussa 2010) ovat aika korkeita ja monet ihmiset eivät tämän takia pelaa. PELISAITTI on kuitenkin suosinut jo vuosia (olemme olleet markkinoiden lupaavin pelisivu jo toista vuotta) pelikonsolien latauspalveluja jotka joskus ovat pelien hintojen takia halpoja. Kaikki pelit eivät ole kovin hyvä ja aina jostain on karsittu (ohjaus?) mutta hiilikerroksen alta voi löytää timantin.

Onko peli nimeltä Limbo helmi? Ainakin sen saa XBOX 360 verkkopalvelusta joka antaa pelille jo ylimääräisen hehkun. Samasta verkkopaikasta on PELISAITTI ladannut mm. muitakin pelejä ja aina ollut hyvää. Mikä parasta, suurin osa näistä peleistä on myös Playstation 3:n lataussivulla.

Limbon asetelma on epämääräinen, mutta sen korvaa ankea visualinen ilme.
Pelissä ei ole pahemmin ääniä vaikka PELISAITIN toimituksen tv:stä (LCD 40") laittoikin äänet kovalle, silti puhetta ei kuulunut. Pelin alussa oli pelaaja vain pieni poika jonka tehtävä oli tarpoa eteenpäin nurmikossa, asetelema ei muuttunut myöhemminkään.
Limbossa joutuukin todella miettimään seuraavia askeleita sillä pelissä on mahdollista kuolla virheistä. PELISAITTI kuolikin aluksi monta kertaa mutta myöhemmin pelin edetessä emme tehneet päätöksiämme ja peli tuntuikin soljuvan eteenpäin.

Ohjaus on minimalistinen mutta kuitenkin ohjainta tarvitsee.
Pelin poika liikkuu kun häntä ohjaa ja nappeja painamalla on mahdollista nähdä tekojen seuraukset. Miinuksena kuitenkin hyppyjen pituus.

Koska ladattavat pelit ovat usein lyhyitä niin PELISAITTI kunnioittaa peliä lopettamalla myös tämän arvostelun nopeasti.
Kuitenkin on mainittava että PELISAITTI palaa pian asiaan.