maanantai 12. heinäkuuta 2010

Crackdown 2


Mitä saadaan kun yhdistetään laajat maastot, osaava grafiikka ja menevä touchi? Ei, vastaus ei ole PELISAITTI, vaikka meissäkin on monia edellä mainittuje osa-alueita.
Noilla aineksilla saa myös ekstra hyvän pelin jonka voi julkaista monille jalustoille, sekä antaa arvioitavaksi PELISAITIN omaan toimistoon.
Tässä siis Crackdown 2 arvostelu.

Crackdown 2 on jatko-osa mutta sitä ei pidä arvostella sellaisena, koska omat ansiot seisovat aina omalla tasollaan (tai tässä tapauksessa ne hyppäävät korkealle!). Sitä paitsi edes PELISAITTI ei ollut kuullut ensimmäisestä osasta mitään eikä tiedä edes sen nimeä, joten pelin voi aloittaa myös alusta. Toimituksemme kuitenkin on uransa aikana pelannut useita pelejä jotka on helppo hoitaa listaukseen ja tarkistaa jo pelatut pelit.

Pelin juoni on aloitteleville pelaajille kenties liian monimutkainen ja se on kerrottu vain englanniksi, mutta PELISAITTI on tämän kokenut kaiken aiemmin. Sen lisäksi juoni yllättää monineuvoisuudellaan paatuneemmankin pelaajan. Hahmotkin osaavat puhua tässä toisin kuin niin monessa vastaavassa pelissä.

Pelin graafinen ilme ei ole itseään kehuva, mutta harmittavan sarjakuvamainen. Pelin tunnelma on kuitenkin PELISAITIN mielestä tarpeeksi koukuttava että visuaalisuus ei pysty sitä musertamaan. PELISAITTI kuitenkin tahtoisi samanlaista panostusta peliin kuin on monissa muissa vastaavissa peleissä. Peli on kuitenkin sen verran ainutlaatuinen että tämäkin puute on ymmärrettävä.

Crackdown 2 pelin suurin mullistus pelirintamalla on sen ajatus että pelissä esiintyviä nimettömiä pallukoita voi kerätä ja niiden avulla ehostaa sankarin supervoimia. PELISAITTI saikin ensi-istumalta kaikki melkein kerättyä ja nyt pallukoita on jo 123 / 500 kerätty, pistäkääs paremmaksi!

Ohjaus on särmikästä ja jättää muokkaantumisen varan pelaajan peukaloille.
Molemmat tatit ovat käytössä mutta vain osan aikaa pelistä ja väliää PELISAITTI pystyikin ohjaamaan pelihahmo vain nappien voimalla sillä hahmo ampuu nappeja painamalla.
Toimiva kokonaisuus kruunasi tämänkin.

Kaiken kaikkiaan Crackdown 2 on peli jota PELISAITTIkin voi suositella, sillä tämä peli oli ilmainen toimituksellemme.

tiistai 6. heinäkuuta 2010

Naughty Bear


PELISAITTI (Suomen suurin ja kasvavin pelisivusto internetissä) ei ole mennnyt puiden keskelle lomalle, vaikka ilmat ovat hääppöiset ja nallet siellä ovat. Ei! PELISAITTI on toimituksensa sohvalla ja voisi jopa sanoa että olemme eksyneet konsoleiden metsään, sillä PELISAITIN toimituksessa on todella monta eri konsolia.
Yhdellä näistä konsoleilla seikkailee Nalle ja tässä tulee siis Naughty Bear arvostelu!

Sivustomme (PELISAITTI) on menneiden kuukausien aikana törmännyt toistakin toisempaan peliin ja ei näy peliryöpylle loppua. Postilaatikkoomme kulkeutuu tuon tuostakin yhä useampia arviokappaleita (normaali pelikappale joka on tarkoitettu arvioitavaksi by PELISAITTI) ja nyt tuli tämä peli.
Pelissä on tarinana kehyskertomus joka sitoo koko pelin tapahtumaketjun yhteen, pelin koukkuna on että nyt on hahmoina karhut. Onkin ihme että peli ei ota tästä mitään enempää irti, vaan pelintekijät ovat höyltyneet antamaan eläimille inhimillisiä piirteitä (tappaminen puukolla).

Naughty Bear pelissä on samat toiminnat niin PS3:lla ja Xboxillakin mutta silti ne toimivat.
Erilaiset haasteet antavat lisää pelaamista, mutta loppujen lopuksi vievät vain aikaa PELISAITIN toimituksen arvosteluajasta. Lyhyemmät pelit muutenkin ovat parempia yleensä.

Pelin graafinen ilme on värikäs mutta maanläheinen, se ei prameile liikaa ja kontrasti tasot tv:stä kannattaakin pitää aisoissa että nyanssit eivät katoa moskiittokohinaan. Renderöinti toimii, mutta ruudun päivitys takkuaa.
Melkolailla siis tuttua, mutta onneksi tälläkin rintamalla on ässä hihassa.

PELISAITTI on pelannut nyt Naughty Bearia jonkin aikaa ja tämän kokemuksen perusteella aiommekin palata pelin pariin myöhemmin. Mutta nyt PELISAITIN on aika kirjoittaa uutta teksitä.