perjantai 26. kesäkuuta 2009

Super Stardust HD


PELISAITIN Toimiston celsiusasteet ei pääse laskemaan, kun avaa Playstation Corporationin oman Playstation 3 konsolin ja alkaa pelaamaan Super Stardust HD peliä!
Kesä kuuma on siis kotonakin, joten pidä planeetastasi kiinni.
Tämä on Super Stardust HD arvostelu.

Super Stardust HD (Playstation 3:lle) on kansainvälinen jätti peli suuressa kaavassa. Pelissä nimittäin hallinoidaan kokonaista planeettaa kerrallaan ja siihen hyökkääviä vihollisia.
Ei siis ihmekkään että peli on jo saavuttanut huiman suosion.
Nintendo Corp. yhtiön Wiillä on nähty jo aiemmin Planeetta peli (Super Mario Galaxy)
josta Super Stardustkin on saanut kimmokkeen.

Pelin tekee erikoiseksi sen kuvasuhde joka on 1080P jollaista ei ole nähty ennen, paitsi Wipeout HD pelissä. Nämä kaksi ovatkin ainoat pelit jotka tukevat tätä vaihtoehtokuvasuhdetta. Kannattaakin siis sijoittaa kunnon televisioon että voi saada kaiken irti peleistä, kuten PELISAITTI.
Aiemmin mainittu HDMI johto onkin todella tarpeen, sillä ilman sitä ei musiikeista kannata puhuakaan. Äänet olivat todella rapeat!

Pelinkehittäjien aatokset onkin tainneet kaikki mennä pelin ilmeen hiomiseen sillä SixSaxis ohjaimen napit jäävät kokonaan käyttämättä. Ohjaus on silti moitteeton, mutta vastaanottavuus voi katketa sillä PS3 ohjaimen akunkesto ei ole aina paras.

Kaiken kaikkiaan Super Stardust HD on peli jonka saa ostettua nettikaupasta.

5 kommenttia:

  1. mul on tässä pelissä enemmän pisteitä ku sulla Jarkko G

    VastaaPoista
  2. ei muuten ole enää!
    PELISAITTI pelasi koko illan ja riiteli myös.
    Nyt olemme edellä.

    VastaaPoista
  3. Öö, miten niin saanut inspiraatiota Mario Galaxystä? Ensimmäiset Stardustithan tehtiin jo 90-luvulla Amigalle. Sama suomalaisfirma on tehnyt tämänkin, kuten voi selvittää, jos jaksaisi edes Wikipediaan saakka vaivautua.

    Kaikki eivät osaa kirjoittaa, mutta kun PELISCHAITIN juttujen sisältökin on uskomatonta urpoilua. Onko tämä jokin parodia?

    VastaaPoista
  4. Niin mutta wikiin voi kirjoittaa kuka tahansa urpo. Pelisaitille vain pelialan _ammattilaiset_.

    VastaaPoista
  5. Wikipediassa on kyllä kaikkea paskaa, väärääkin. Ei kannata siihen luottaa. Kyllä Pelisaitin toimitus tietää nämä jutut.

    VastaaPoista