tiistai 6. huhtikuuta 2010

Just Cause 2


PELISAITTI ei vaan saa tarpeekseen pelimaailman uusista peleistä. Juuri kun on saanut revittyä Jumalilta suolet pihalle, onkin aika siirtyä viidakkoon tappamaan ja tuhoamaan. PELISAITTI ei kuitenkaan pelaa vaan pelaamisen ilosta vaan koetta muistaa aina myös tuoda teille lukijoille pelaamisen ilon tektissään.
Tässä siis Just Cause 2 arvostelu.

PELISAITTI ei ole matkustellut kovinkaan paljoa, mutta varmaa on että kun matkalippurahat saadaan kasaan niin kohteena on Panaun saari. Siellä tuntuu olevan omat lajinsa kun jutellaan lomanvietosta ja PELISAITIN kokemuksella yksi jos toinenkin kärsii kunhan aseen saa vain käsiinsä.
Samoin ajattelee pelin sankari John Rodriquez joka jo toistamiseen joutuu kavalaan käänteiden kulkuun, sillä peli Just Cause 2 on jatko-osa!

Siinä missä pelisarjan ensimmäinen osa oli melko lailla aika paljon räiskintä painoitteinen on jatko-osa myös sitä. Tällä kertaa toki pelin visuaalinen ilme on hoonattu terävämmäksi ja tekstuuripinnat ovat saaneet uuden käsittelyn graafikon kynästä. Nyt ei tarvitse enää miettiä että kuinka paljon on tarve ampua sillä vastauksen näkee jo ennen napin painallusta!
Hauskaa siis lienee ei vain huumeparonin kätyreillä, mutta myös pelin sankarilla .. PELAAJALLA ITSELLÄÄN!

Pelissä ei tarvitse paljoa miettiä mihin menee sillä kaikki vastaan tuleva on tapettavissa. Eläinten vähyydestä toki voi antaa jo pienen miinuksen, sillä peli jäljittelee oikeaa elämää mutta unohti tämän aspektin.
Pelin juoni on silti aukoton ja ei jätä aihetta epäilylle. Tässä on varmasti vuoden palkintogaalan kovin yllättäjä!

PELISAITTI haluaa kiittää erikseen pelin mainiota tunnelmaa joka välittyy FullHD televisiosta (LCD 40") välittömästi kotisohvalle tai sen äärelle. Ei siis tarvitse enää pelata yksin sillä tämä peli vetää sivustakatsojatkin mukaansa.

Just Cause 2 lienee vuoden peli, mutta liikaa emme hehkuta.

Peliä voi ostaa sekä PS3:lle että Xbox360:lle josta irtoaa vielä yksi lisäpiste!

2 kommenttia:

  1. Ihan helvetin paskat sivut, ihan helvetin paskat arvostelut.

    Kerronpa kavereillekkin eteenpäin, ettei kenenkään muun tarvitse pettyä enää uudelleen jonkun 15-vuotiaan pikkupojat arvosteluihin

    www.moontv.fi ja sieltä Gamer.

    He sentään osaavat työnsä. :)

    VastaaPoista
  2. Mitä helevettiä? :D Eikö ihmiset tajua että tämä on loistavaa parodiaa! Vasta sivun löytäneenä en tosin 100% varmuudella voi sanoa onko näin. Jos ei, niin ainahan näitä lukiessa voi ajatella asian olevan näin :D Ihan parhautta!

    VastaaPoista