perjantai 13. syyskuuta 2013

Grand Theft Auto V

Embargo-schwembargo, saatteessa olleet oudot sanat eivät saaneet Pelisaittia hätkähtämään, joten tässä jo useammankin tunnin kaivattu GTA V -arvostelu.

Kovan ytimen pelaajat ovat tätä jatko-osaa odottaneet kuin kuun toista nousemista, mutta Rockstar ei petä ja tarjoaakin jotain muuta. Pelimekaniikka mullistuu heti ensi käänteessä, sillä GTA V on ensimmäinen aito kolmannen persoonallisuuden peli. Tähän asti lajityypin peleissä tunnelma on ollut vain kaksijakoinen, kun persoonia on ohjattavaksi löytynyt yleisesti vain yksi, mutta nyt tärähtää, sillä persoonia todellakin on täydet kolme kappaletta. Tämän uudistuksen mahdollistavat jo julkistetut seuraavan sukulaispolven konsolit, mistä Pelisaitissa osaamme olla kiitollisia.

Suurin yllätys sisältyy kuitenkin pelin nimeen, joka ei edes yritä kätkeä suurinta yllätystä. Tarinassa edettyään pelaaja huomaa muiden hahmojen yhä oudomman käytöksen, kunnes välivideo paljastaa suurimmat salansa - kyse onkin vanhaan kunnon V-sarjaan perustuvasta pelistä. Kolmen pääpersoonallisuuden kohtaamat kaikenlaiset harmit johtuvat ihmisiksi naamioituneiden liskoihmisten juonitteluista. Pelin loppuun sijoittuva eeppinen taistelu emoaluksella on suurinta, mitä Pelisaitissa on sitten viime kerran nähty. Peli ansaitsee jo tästä johtuen neljä tähteä.

1 kommentti:

  1. Miksei PELISAITIN arvosanoja oteta huomioon gamerankings.comin listauksissa? Jos muuten on joskus tarve antaa pelille kolme tähteä, Metro wkd:iin kirjoittava Tero Toivanen on sopiva ja pätevä vahvistus tiimiin.

    VastaaPoista