keskiviikko 10. maaliskuuta 2010

God of War 3


PELISAITTI taisi haaveilla pelikonsoleista historian tunneilla sillä Kreikan myyttiset hahmot eivät ole toimituksen tiedossa. Silti pelimaailma on onnistunut sivistämään PELISAITTIAKIN niin että nyt jo tiedämme mitä pitää tehdä jos joskus joutuu tukka nuottasille taivaan isän kanssa.
Tässä on meidän arvostelu pelistä GOD OF WAR 3.

Peli alkaa hienolla jaksolla jossa pelin sankari Krakatau on ratsastamassa isolla kivihahmolla.
Tämän jälkeen peli onkin yhä juhlaa.
Jo ensi metrit kertovat pelaajalle että nyt ei olla enää tekemisissä normaalien hahmojen kanssa vaikka moni hahmo onkin ihmisen näköinen. Jatkossa toivommekin että näkisimme yhtä hienoja nyansseja muissakin peleissä.

God of War pelisarja on jatkunut jo jonkin aikaa ja onkin sääli että pelin aiemmat osat eivät ole niin hienoja grafiikaltaan kuin uusin osa. PELISAITTI ei ole vain kauniin silmäkarkin perässä, mutta toivoo kuitenkin että ulkoasu on kuitenkin ehostettu. Tämä on vain kohteliasta pelaajaa kohtaa joka pelaa peliä.
Osaksi aiempien osien huonomman graafisen ilmeen selittää se että ne ovat ilmestyneet jo muutama vuosi sitten, eikä ne ole julkaistu Playstation 3:lle.

Pelin aseista voisi puhua varmasti kovastikin, mutta PELISAITTI ei kovasti näihin kiinnittänyt huomiota sillä aseiden vaihtaminen kamppailun aikana katkaisee pelaajan älyn kun joutuu katsomaan ohjaimen nappeja. Tulevaisuudessa soisikin että komennot olisi helpommat, sillä tämmöinen seikka ei ole kaikkien mieleen.
Kuitenkin ne aseet jotka ruudulla nähdään ovat teräviä.
Fyysinen mallinnus oli myös hyvin esillä joissain kohdin.

Pelin kesto on suunniteltu niin että peliä voi pelata pienissä erissä. Jokaisella vaiheella on myös oma nimi että voi tarkistaa mitä kohtaa nyt pelaa. Sääli että nuo nimet ovat kuitenkin kovin hankalia lausuttavia joillekin. PELISAITTI kuitenkin on sen verran pelejä pelannut että vaikeimmat kreikkalais-englantilaiset nimet jäivät päähän.

God of War 3 ei ole pelisarjan kolmas peli vaikka nimestä voisikin niin päätellä.
Pelisarjan muiden osien nimet löytyy helposti internetistä.

GOD OF WAR 3 oli toki hieno peli, mutta sen kaltaisia voisi nähdä enemmänkin.
Ei ole järkeä tarjoilla vain maistiaisia kuin cocktail-tikut on loppuneet kesken.
PELISAITTI kaikesta huolimatta pelasi pelin läpi ja samalla ansaitsimme toimituksen peliprofiilille 500. Trophyn (lienee suomen ennätys!).

(Testattu PS3 versio)

5 kommenttia:

  1. Paitsi että God Of War collection on julkaistu PS3:lle, joka sisältää pelit 1 ja 2, vieläpä hieman ehostetuilla grafiikoilla. :)

    VastaaPoista
  2. PELISAITTI toki ymmärtää uudelleenjulkaisut mutta niiden todellinen arvo ei oikein tule ilmi enää myöhemmin. Siksi kirjoitin noin.

    - Jarkko / PELISAITTI

    VastaaPoista
  3. johan oli arvostelu..huh huh

    VastaaPoista
  4. 500 trophya ei ole suomen ennätys, koska itellä on esim 1700

    VastaaPoista
  5. Krakatau = Kratos?

    VastaaPoista