maanantai 10. lokakuuta 2011

Gears of War 3


PELISAITTI on joutunut toteamaan sen minkä moni muu on huomannut myös aiemmin, on täysin mahdotonta olla Pelisivustojen ykkönen ja pystyä myös kirjoittamaan sinne. PELISAITTI kuitenkin uskoo että taukomme on tehnyt vain hyvää ja jatkossa saatte myös kenties nauttia pitkistä tauoista.
PELISAITIN Toimituksella ei ole ollut aikaa levätä sillä pelimaailman syke on vanha ja se tuntuu jopa toimituksemme sohvalla asti. Onkin siis aika tappaa se sahalaitakiväärillä (Lancer) ja arvostella vuoden 2011 peli, Gears of War 3 (arvostelu).

On kulunut aikaa siitä kun viimeeksi kohtasimme Gears of War 3 pelin porukan. Muistot eivät ole haipuneet ja ne onkin tärkeässä osassa pelissä, sillä GOW3 (Gears of War 3) pelatakseen pitää muistaa miten pelin ohjaus onnistuu. Tätä ei tarinassa kerrota mutta sen sijaan siinä kerrotaan lukuisia muita asioita jotka voivat olla tuttuja niille jotka ovat pelin juoneen etukäteen tutustuneet.

Pelin julkaisu on hyvin ajoitettu, sillä juuri sillä hetkellä kun laitoin pelin konsoliin (Microsoftin oma xbox360), päättyi hiljaisuus joka oli vallinnut Markus Phonexin valtakunnassa. Kaikkien apuja siis tarvitaan ja on osaanasi tarttua jälleen aseeseen kun vaara on irti.

Pelissä (GOW3) seikkaillaan taas planeetoilla jotka ovat nimiltään erikoisia ja ne eivät jää päähän. Muutenkin välivideot voi ohittaa jos on vaikeuksia kiinnostua pelin tarjonnasta, sillä sitä on paljon mutta onneksi ruudin haju peittää senkin.

Pelin (GOW3) yleisilme on puhdas mutta HD-grafiikka tuo onneksi miellyttävää särmää maisemiin jota ei kerkeä katsomaan sillä katse jää usein sekavaan sotamaisemaan. Hahmojen puhe on hyvin värikästä myös, mutta kenties siksi tarkoituksella yliväännettyä. PELISAITIN toimitus osasi arvata joitakin repliikkejä jopa etukäteen pelistä ja jos ei osannutkaan niin ne olisi voineet hyvin sopia mukaan peliin.

Ohjauksen salaisuus on aina ollut näissä peleissä (Gears of War) täsmällinen mutta ei koskaan liian hyökkäävä puolustus. Pelaajan tehtävä onkin vaikea sillä koskaan ei voi tietää mitä ohjaustapaa tarvitaan. PELISAITILLA ei ole ollut aikaa tutustua pelisarjan muihin peleihin. Kuitenkin ohjaimen nappikomennot tuntuivat luotettaville ja niiden parissa viihtyi. Sopii katsoa muokataanko näitä potentiaaliselle PS3 (Sony) julkaisulle, koska nykyään niin moni peli saa myös Sony-pelijulkaisun.
Mutta se teknisestä puolesta.

Pelinkehittäjät ovat uskoneet peliin niin hyvin että GOW3:sta (Gears of War) on saatavilla myös erilaisia versioita, näistä erilaisimmat ovat kalliita mutta antavat myös ostajalle iloa. PELISAITILLA on pelin normaaliversio.

Lopputiivistelmänä voisi lyhyesti tiivistä kenties useita pelin mainioita osa-alueita, jos ne eivät vaan olisi niin ongelmallisia muokata sanoiksi. GOW3 on kuitenkin mainio peli ja välivideot ohittamallakin pelistä sai paljon vaihtorahaa kun sen vaihtoi uudempaan peliin pelimyymälässä.
Verkkopeliä emme ehtineet testaamaan koska meillä ei enää ole peliä (GOW3).

1 kommentti: